0   tuotetta
#
0,00 €
Ostoskorisi on tyhjä
Renault CLIO autotarvikeluettelo RENAULT CLIO alkuperäiset auton varaosat verkkokauppa

Tietoa RENAULT CLIO malleista - kuinka valitset varaosat oikein

Renault Clio

Renault Clio -pikkuauto esiteltiin vuonna 1990. Alun perin sitä valmistettiin kahtena versiona – kolmi- ja viisiovisena viistoperänä – ja myöhemmin ilmestyi myös farmari. Se voitti “Euroopan vuoden auto”-palkinnon vuosina 1991 (ensimmäinen sukupolvi) ja 2006 (kolmas sukupolvi). Auton kokoonpano tapahtui Ranskassa, Kolumbiassa, Argentiinassa, Tsekin tasavallassa, Espanjassa, Brasiliassa ja Turkissa. Tähän mennessä tästä suositusta autosta on ilmestynyt neljä sukupolvea ja viisi uudistettua mallia.

Renault Clio, ensimmäinen sukupolvi

Renault Clio -malli esiteltiin Pariisin autonäyttelyssä vuonna 1990 Renault 5 -mallin korvaajana. Pienet viistoperät (korin pituus on 3,71 m) poikkesivat toimivan suunnittelunsa ansiosta edukseen niin avaran sitätilansa kuin hyvän ajettavuutensakin puolesta. Matalahkon matkatavaratilan kokoa voitiin kasvattaa takaistuinten selkänoja taittamalla 1060-litraiseksi.

Renault Clio – ensimmäisen sukupolven uudistus

Auton ensimmäinen kattava malliuudistus tapahtui vuonna 1994. Renault Clio -autot saivat uuden jäähdyttimen säleikön, nokkaan lisättiin logo-kilpi ja mallin nimi, taustapeiliä suurennettiin, kylkiin lisättiin leveät listat, tankkia kasvatettiin ja verhoiluun käytettiin uusia materiaaleja. Vuonna 1996 tapahtuneen uudistuksen tuloksena jäähdyttimen säleikkö yhdistettiin puskuriin, ajovalojen muotoa ja sijoittelua muutettiin ja korin korroosionkestävyyttä parannettiin.

Renault Clio – toinen sukupolvi

Mallin toinen sukupolvi esiteltiin Pariisin autonäyttelyssä syksyllä 1998. Uusi Renault Clio sai pyöreämmät korilinjat ja modernin muotoilun. Sisätila koki useita muutoksia, joiden tuloksena sen mukavuus koheni (hansikaslokeron valaistus, kotelo pikkutavaroille matkustajan istuimen alla, paikka mukille keskikotelossa. Hydraulinen ohjaustehostin vaihtui sähköiseen. Turvallisuus sai osakseen runsaasti huomiota: peruspakettiin kuuluivat nyt esikiristimet takaturvavöissä, ABS- ja EBD-järjestelmät, ISOFIX-kiinnitys lastenistuimelle sekä etu- ja sivuturvatyynyt.

Renault Clio – toisen sukupolven malliuudistus

Kesäkuussa 2001 toisen sukupolven Renault Clio uusiutui, minkä seurauksena auton etuosa koki muutoksia (pyöreät ajovalot korvattiin kolmiomaisilla, yhtenäinen jäähdyttimen säleikkö vaihtui Renault-logon molemmin puolin sijoitettuihin pienempiin ritilöihin); myös sen takavalot ja kojelauta muuttuivat.

Vuonna 2004 Renault Clio -autot saivat uuden etupuskurin, jonka alaosaan sijoitettiin vinokulmion muotoinen ilmanottoaukko; sen etuvalojen muovireunus vaihtui mustasta harmaaksi ja jäähdyttimen säleikköä muutettiin jälleen. Sisätiloissa uusittiin istuimet ja kojelauta.

Renault Clio – kolmas sukupolvi

Suositun mallin kolmannen sukupolven esittely tapahtui Geneven autonäyttelyssä vuonna 2005. Renault Clion paino nousi 130 kg ja se kasvoi kylliksi mahduttaakseen viisi istuinta aiempien neljän sijaan. EuroNCAP-testitulosten perusteella tämän sukupolven auto sai törmäystesteissä 5 tähteä.

Renault Clio – kolmannen sukupolven malliuudistus

Vuoden 2009 malliuudistuksessa päivitettiin auton etuosa (valot, sumuvalot, jäähdyttimen säleikkö) ja takavalot. Autoa myös pidennettiin.

Renault Clio – neljäs sukupolvi

Renault Clion viimeisin sukupolvi esiteltiin Pariisissa vuonna 2012: viisiovinen viistoperä (kolmiovisesta versiosta oli luovuttu) ja farmari, molemmat aiempia suurempia. Samalla auto keveni 80-100 kg jousituksen, pako- ja jarrujärjestelmien pelkistymisen sekä muovisten koripaneelien käytön ansiosta. Auton etuosa muotoiltiin konseptiauto DeZirin (Pariisi, 2010) tyyliin: suuri logo, jota korostavat LED-nauhat, suuret ajovalot, suuri puskuri. Auton sisätila verhoiltiin kirkkain värein. Laitteista kannattaa mainita multimediajärjestelmä R-Link 18-tuumaisella kosketusnäytöllä ja Renault Bass Reflex -kaiutinjärjestelmä.

Vaihda auton varaosat itse AUTODOC:in korjausohjevideon avulla RENAULT CLIO

Asiakas kysely RENAULT CLIO mallia koskien

Asiakkaiden antama keskimäärinen arvosana

3.8/5

review_sum_before 1539 arvion perusteella

  • Hinta

    45
    9
  • Valmistajan laatu

    20
    2
  • Ulkopuolen muotoilu

    51
    13
  • Vapaa väli

    58
    16
  • Maalipinnan laatu

    11
    1
  • Sisänäkymä

    25
    9
  • Istuinten mukavuus

    6
    4
  • Ergonomia

    34
    6
  • Ohjauspyörän säätö

    10
    14
  • Materiaalilaatu

    34
    19
  • Tehdasasennettu audiojärjestelmä

    15
    12
  • Mittariston luettavuus

    8
    2
  • Ajotietokone

    3
    1
  • Ajomatka

    3
    1
  • Tavaratilan tilavuus

    52
    26
  • Takaluukun avaus

    4
    5
  • Takapenkkien mukavuus

    8
    14
  • Sisätilan muutokset

    21
    8
  • Ilmastointi

    22
    7
  • Etuistuinten mukavuus

    51
    5
  • Sisätila

    44
    11
  • Ajovalot

    6
    8
  • Äänieristys

    54
    21
  • Jousien suorituskyky

    62
    10
  • Ohjausvaste

    56
    4
  • Matkustusmukavuus

    13
    4
  • Kylmäkäynnistys

    34
    2
  • Polttoaineen taloudellisuus

    80
    25
  • Öljynkulutus

    5
    1
  • Auton suorituskyky

    120
    10
  • Jarrut

    36
    4
  • Ohjauksen tehokkuus

    13
    9
  • Vaihdelaatikko

    34
    23
  • Vakionopeudensäädin

    6
    3
  • Ajovakaus

    25
    16
  • Ohjattavuus

    49
    13
  • Turvajärjestelmien tehokkuus

    13
    5
  • Huoltokulut

    22
    15
  • Lisävarusteet

    8
    4
  • Korin laatu

    11
    5

Parhaat 10 auton varaosaa RENAULT CLIO

Edulliset varaosatarjoukset huippulaatuisilta valmistajilta 11 RENAULT CLIO -malleille ovat nyt saatavilla. RENAULT-varaosaluettelosta löydät mahtavan valikoiman ensiluokkaisista ja edullisista osista RENAULT CLIO johtavilta valmistajilta.
Nettikauppamme tukitiimi tarjoaa asiantuntevaa neuvontaa ympäri vuorokauden. Voit kysyä mitä vain RENAULT CLIO autojen osista, ja saat vastauksen kysymykseesi millä tahansa kielellä. Autamme sinua nopeasti löytämään tarvitsemasi osat ja tekemään tilauksen.Osta auton osat RENAULT CLIO -autoosi Autodoc nettikaupassa!
-15%
Sytytystulppa K20TT varten RENAULT CLIO alennuksella — osta nyt!
DENSO Sytytystulppa
Tuotenumero: K20TT
3,74 €
sis. Alv 24%, Toimitus
  • Avainväli: 16
  • Sytytystulppa: 1-maaelektroodi
  • Kierre 1: 19
  • Tuotelinja: Nickel TT
  • Kiristysmomentti: 22
  • Läpimitta [mm]: 14
  • Paino [g]: 43
  • DENSOSytytystulppa
  • TuotenumeroK20TT
  • Valistajan suositeltu vähitäismyyntihinta4,40 €
  • Meidän hintamme 3,74 €
  • Tila  Täysin
Тiedot
-15%
Öljynsuodatin W 67/1 varten RENAULT CLIO alennuksella — osta nyt!
MANN-FILTER Öljynsuodatin
Tuotenumero: W 67/1
7,87 €
sis. Alv 24%, Toimitus
  • Korkeus (mm): 65
  • Kierremitta: M 20 X 1.5
  • Sisäläpimitta 2 [mm]: 54
  • Avauspaine ohitusventtiili [bar]: 1,0
  • Suositellun erikoistyökalun tuotenumero: LS 6/1
  • Korvaava tuote / korvaava tiedote 2: yhdellä peruutuksenestoventtiilillä
  • Läpimitta [mm]: 66
  • Ulkoläpimitta 2 [mm]: 62
  • MANN-FILTERÖljynsuodatin
  • TuotenumeroW 67/1
  • Valistajan suositeltu vähitäismyyntihinta9,26 €
  • Meidän hintamme 7,87 €
  • Tila  Täysin
Тiedot
-15%
Sytytystulppa K20TXR varten RENAULT CLIO alennuksella — osta nyt!
DENSO Sytytystulppa
Tuotenumero: K20TXR
6,04 €
sis. Alv 24%, Toimitus
  • Avainväli: 16
  • Sytytystulppa: 2-maaelektroodia
  • Kierre 1: 19
  • Tuotelinja: Nickel
  • Kiristysmomentti: 22
  • Läpimitta [mm]: 14
  • Paino [g]: 43
  • DENSOSytytystulppa
  • TuotenumeroK20TXR
  • Valistajan suositeltu vähitäismyyntihinta7,11 €
  • Meidän hintamme 6,04 €
  • Tila  Täysin
Тiedot
-15%
Pysäköintitutkan laajennussetti etuantureilla 632202 varten RENAULT CLIO alennuksella — osta nyt!
VALEO Pysäköintitutkan laajennussetti etuantureilla
Tuotenumero: 632202
176,46 €
sis. Alv 24%, Toimitus
  • Korvaava tuote / korvaava tiedote 2: Anturilla
  • Kemialliset ominaisuudet: maalattavissa
  • Väri: Musta, Matta
  • Tunnistinmalli: Ultraäänitunnistin
  • Korkeussäätö enint. [cm]: 65
  • DIN / ISO: 17386
  • Asennusaika (tuntia): 3
  • Pysäköintitutkan aktivointi: Aktivointi myös katkaisijalla, Aktiivinen vakaaja
  • Vetokoukku: ilman pysäköintitutkan poiskytkentää
  • Parametriohjelmointi, PPS (pysäköintitutka): ohjelmointiparametrillä, PPS
  • Pysäköintitutka toiminta: akustisella varoitustoiminnolla, radion hiljennyskytkimellä
  • Pysäköintitutkan sensorin säteilykulma: Sensorin säteen kulma: 0-5 astetta
  • ajon. leveys enintään [m]: 2,2
  • Korkeussäätö alkaen [cm]: 40
  • Määrä: 8
  • Ulottuvuus enint. [m]: 1,7
  • Ulottuvuus alkaen [m]: 0,1
  • Nimellisjännite (V): 12
  • Asennusmalli: Pinta-asennus
  • Mittari: LCD-värinäytöllä
  • Varusteet: Autoihin, joissa vetokoukku
  • Asennuspuoli: Edessä ja takana
  • Paino (kg): 2,08
  • VALEOPysäköintitutkan laajennussetti etuantureilla
  • Tuotenumero632202
  • Valistajan suositeltu vähitäismyyntihinta207,60 €
  • Meidän hintamme 176,46 €
  • Tila  Täysin
Тiedot
-15%
Sytytystulppa K20PBR-S10 varten RENAULT CLIO alennuksella — osta nyt!
DENSO Sytytystulppa
Tuotenumero: K20PBR-S10
6,94 €
sis. Alv 24%, Toimitus
  • Avainväli: 16
  • Sytytystulppa: 3-maaelektroodia
  • Kierre 1: 19
  • Tuotelinja: Nickel
  • Kiristysmomentti: 22
  • Läpimitta [mm]: 14
  • Paino [g]: 43
  • DENSOSytytystulppa
  • TuotenumeroK20PBR-S10
  • Valistajan suositeltu vähitäismyyntihinta8,17 €
  • Meidän hintamme 6,94 €
  • Tila  Täysin
Тiedot
-15%
Polttimo, kaukovalo 66140CBI varten RENAULT CLIO alennuksella — osta nyt!
OSRAM Polttimo, kaukovalo
Tuotenumero: 66140CBI
72,17 €
sis. Alv 24%, Toimitus
  • Lamppumalli: D1S (kaasupurkauslamppu)
  • Nimellisteho (W): 35
  • Jännite (V): 85
  • Kantamalli: PK32d-2
  • Itsepalvelupakattu, katso osaluettelo
  • Tuotelinja: XENARC COOL BLUE INTENSE
  • OSRAMPolttimo, kaukovalo
  • Tuotenumero66140CBI
  • Valistajan suositeltu vähitäismyyntihinta84,91 €
  • Meidän hintamme 72,17 €
  • Tila  Täysin
Тiedot
-15%
Sytytystulppa IKH20 varten RENAULT CLIO alennuksella — osta nyt!
DENSO Sytytystulppa
Tuotenumero: IKH20
13,01 €
sis. Alv 24%, Toimitus
  • Avainväli: 16
  • Sytytystulppa: 1-maaelektroodi
  • Kierre 1: 26.5
  • Tuotelinja: Iridium Power
  • Kiristysmomentti: 22
  • Läpimitta [mm]: 14
  • Paino [g]: 48
  • DENSOSytytystulppa
  • TuotenumeroIKH20
  • Valistajan suositeltu vähitäismyyntihinta15,31 €
  • Meidän hintamme 13,01 €
  • Tila  Täysin
Тiedot
-15%
Polttimo, kaukovalo 66240 varten RENAULT CLIO alennuksella — osta nyt!
OSRAM Polttimo, kaukovalo
Tuotenumero: 66240
36,73 €
sis. Alv 24%, Toimitus
  • Lamppumalli: D2S (kaasupurkauslamppu)
  • Nimellisteho (W): 35
  • Jännite (V): 85
  • Kantamalli: P32d-2
  • Tuotelinja: XENARC ORIGINAL
  • OSRAMPolttimo, kaukovalo
  • Tuotenumero66240
  • Valistajan suositeltu vähitäismyyntihinta43,21 €
  • Meidän hintamme 36,73 €
  • Tila  Täysin
Тiedot
-15%
Polttoainesuodatin HDF296 varten RENAULT CLIO alennuksella — osta nyt!
DELPHI Polttoainesuodatin
Tuotenumero: HDF296
5,53 €
sis. Alv 24%, Toimitus
  • Suodatintyyppi: Suodatinpanos
  • Läpimitta [mm]: 88,4
  • Pituus (mm): 72,2
  • Kierre 1: 19
  • kierre 2: 19
  • DELPHIPolttoainesuodatin
  • TuotenumeroHDF296
  • Valistajan suositeltu vähitäismyyntihinta6,50 €
  • Meidän hintamme 5,53 €
  • Tila  Täysin
Тiedot
-15%
Korjaussarja, kytkinvipu 19199 varten RENAULT CLIO alennuksella — osta nyt!
MAPCO Korjaussarja, kytkinvipu
Tuotenumero: 19199
28,67 €
sis. Alv 24%, Toimitus
  • Vaihteistomalli: Käsivaihteistolle
  • MAPCOKorjaussarja, kytkinvipu
  • Tuotenumero19199
  • Valistajan suositeltu vähitäismyyntihinta33,73 €
  • Meidän hintamme 28,67 €
  • Tila  Täysin
Тiedot
loader Ole hyvä ja odota!...